Oulun Sotaveteraanit ry

VUOSIKOKOUKSEN KUULUMISIA

10.06.2021

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä pidettiin yhdistyksen vuosikokous keskustan seurakuntatalolla. Paikalle oli saapunut parikymmentä henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Paavo Kurttila.

Yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Ojalehto kertoi tervehdyssanoissaan koronapandemian muuttaneen monen yhdistyksen toimintaa, eikä Oulun sotaveteraaniyhdistyskään ole kyennyt toimimaan suunnitellulla tavalla. Tämän vuoksi monet tapahtumat ovat jääneet toteutumatta, ja vuosikokous siirtyi normaalia myöhemmäksi. Toimintaa käynnistetään loppukesästä uudelleen koronatilanteen salliessa.

Ojalehto luki edellisen vuosikokouksen jälkeen poisnukkuneiden tunnusveteraanien nimet, jonka jälkeen pidettiin hiljainen hetki heidän muistolleen. Ojalehto kertoi, että yhdistys on saanut jäseniksi uusia tunnusveteraaneja, puolisoita, leskiä ja kannattajia Kiimingistä, Kestilästä, Limingasta ja Lumijoelta, joista paikallisten yhdistysten toiminta on päättynyt.

Vuosikokous teki seuraavat henkilövalinnat. Yhdistyksen puheenjohtana jatkaa Hannu Ojalehto. Hallituksessa jatkavat Heikki Bäckström, Simo Manninen ja Sampo Puoskari. Erovuorossa olleet Valter Bäckström, Markku Holopainen, Veera Huttunen ja Pekka Koivisto valittiin uudelleen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Leena Mikkonen Kiimingistä.

Jäsenmaksun suuruus on edelleen 20 euroa, ja se peritään vain kannattajajäseniltä.

Oulun sotilaskotiyhdistyksen sisaret hoitivat kokouksen tarjoilun, josta heille lämmin kiitos.

Ajankohtaista

Esikatselukuva
TAMMENLEHVÄN KIRKKOPYHÄ

10.09.2024

Viime sunnuntaina vietettiin Pyhän Tuomaan kirkossa ensimmäistä Tammenlehvän kirkkopyhää. Kirkko täyttyi hyvissä ajoin ennen puoliltapäivin...
Esikatselukuva
VETERAANIYHTEISÖJEN ELOJUHLA

26.08.2024

Sotaveteraanit, puolisot ja lesket ja kannattajajoukot viettivät viime viikon keskiviikkona Elojuhlaa Rinnekodin Kanresta ravintolan tiloissa....
Esikatselukuva
Veteraanijärjestöjen kevätjuhla

18.05.2024

Torstaina 16.5. vietettiin veteraanijärjestöjen kevätjuhlaa Pyhän Tuomaan kirkossa. Juhlassa esiintyivät Puolivälinkankaan päiväkodin esikoululaiset ja Oulun...

Tapahtumat

Joulukuu

  • 1.12. (su) klo 16 Tammenlehväkuoron joulukonsertti Oulujoen kirkossa. Johtaa Mihkel Koldits. Vaskiveikot säestää, johtaa Mauri Kinnunen. Yhteislaulua klo 15.30 alkaen. Ohjelma 10 euroa. 
  • 6.12. (pe) Itsenäisyyspäivän tapahtumat.
    • klo 8 Lipunnosto ja kunnialaukaukset Linnansaaressa.
    • klo 11.30 Kunnianosoitukset Oulun hautausmaan Sankarimuistomerkillä.   
  • 7.12. (la) klo 13 Saiturin joulu teatteriesitys Oulun Teatterissa. Lippuvaraukset viimeistään 7.11. toimistolta. Veteraanit, puolisot ja lesket maksutta kannattajajäsenet 25 euroa. 
  • 10.12. (ti) klo 13-15 Veteraanijärjestöjen yhteinen ohjelmallinen joulujuhla ja Oulun Tammenlehväkuoron merkkipäivä Pyhän Tuomaan kirkossa. 
  • 15.12. (su) klo 16 Tammenlehväkuoron joulukonsertti Karjasillan kirkossa. Johtaa Mihkel Koldits, Vaskiveikot säestää, johtaa Mauri Kinnunen. Yhteislaulua klo 15.30 alkaen. Ohjelma 10 euroa. 
  • 24.12. (ti) klo 16 Mieskuorojen jouluhartaus sankarihaudoilla. 
  • 24.12. (ti) klo 16-20.40 Jouluaaton kunniavartiot Oulun hautausmaalla.

Tammikuu

  • 9.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 13.1. (la) klo 12 Tammenlehväkuoron esiintyminen Lions-viikon seppeleenlaskussa Oulun hautausmaalla.
  • 16.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 18.1. (to) klo 10 Veteraaniseurat Sofia seurakuntakeskuksessa. Seurakuntapastori Kirsi Chen. Kahvitarjoilu.
  • 23.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.
  • 30.1. (ti) klo 14 Tammenlehväkuoron harjoitukset Raatin nuorisotalossa.